Näe & koe Sodankylän uusi kirkko

Uuden ja vanhan kirkon alue metsäisine hautausmaineen ja jokirantoineen on aina kaunis kävelykohde.

Sodankylän uusi kirkko

Väkimäärä kasvoi Lapissa hiljalleen 1800-luvulla. Sodankylään 1600-luvun lopulla valmistunut vanha kirkko alkoi ajan mittaan jäädä pieneksi. Tarvittiin isompi kirkko.

Tiesitkö? Kun Sodankylä määrättiin omaksi kirkkoherrankunnaksi vuonna 1747, alue käsitti nykyisen Sodankylän lisäksi Savukosken, Pelkosenniemen ja Kittilän. Vaikka alue oli valtava, oli sen väkimäärä vain 700 ihmistä!

Vuonna 1852 keisari Nikolai I hyväksyi, että Sodankylään rakennetaan uusi kirkko valtion rahoilla, ja se päätettiin rakentaa samaan pihapiiriin vanhan kanssa. Kirkon piirrustukset hyväksyi myöhemmin Keisari Aleksanteri II. Uusi kirkko vihittiin käyttöön lokakuun lopulla 1859 ja se toimii yhä nykyään Sodankylän seurakunnan pääkirkkona ja kirkossa pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia.

Lue lisää:

Sodankylanseurakunta.fi: Uusi kirkko


Jaa sivu eteenpäin