Yleisimpiä saaliseläimiä Sodankylässä ovat metsäkanalinnut, vesilinnut, jänis ja hirvi. Karhunpyynti vaatii ammattitaitoa ja osaamista, mutta myös paljon hyvää tuuria.
Metsästys
Yleisimmin Sodankylään saavutaan metsästämään pienriistaa, kuten metsäkanalintuja ja jäniksiä. Luvan myöntäessään Metsähallitus osoittaa luvan saaneelle alueen, jossa hän saa metsästää. Sodankylässä on neljä Metsähallitukselle kuuluvaa, jopa 200 000 hehtaarin kokoista metsästysaluetta: lännessä Pomo-Vuotso/Rajala, idässä Koitelainen ja etelässä Vasaselkä. Lupaa hakiessaan metsästäjä voi esittää toiveen, missä näistä alueista hän haluaisi metsästää. Pohjoisessa, UK-puiston seuduilla metsästää saavat vain Sodankylän vakituiset asukkaat.
Valtion mailla metsästämiseen tarvitset siis maksullisen luvan, joka riistasta riippuen voi olla esimerkiksi kausi- tai päiväkohtainen. Maanomistajan luvalla saat metsästää hänen maillaan. Ota aina huolellisesti selvää kaikista tarvittavista luvista ja löydä ohjeet lupien hakemiseen osoitteesta Eraluvat.fi.
Tiesitkö että? Sodankylä on Suomen toiseksi suurin kunta, joten metsästysmaita riittää. Kunnan pinta-ala on yli 12 400 neliökilometriä, josta yksityisomistuksessa on 30%.
Hae hirvilupa jo tammikuussa
Alueluvan hirvenpyyntiin myöntää Metsähallitus ja sen voi saada vähintään 10 ihmisen seurue. Ulkopaikkakuntalainen voi hakea mukaan paikalliseen hirviporukkaan tai kerätä oman metsästysporukan. Ulkopaikkakuntalaisen on ilmoitettava seurueensa ja haettava lupaa aina tammikuun aikana, jotta pyynti onnistuu seuraavana syksynä. Kun aluelupa on saatu ja pyyntilupa haettu, voi Riistakeskus myöntää hirviporukalle varsinaisen hirvieläimen pyyntiluvan. Lue lisää hirvenpyynnistä Lapissa täältä.
Suurpedoista Sodankylässä pyydetään kannanhoidollisista syistä vain karhua. Muiden petojen pyynti vaatii poikkeusluvan. Karhunpyynti tapahtuu kausi- tai päiväluvalla. Lue lisää karhunmetsästyksestä poronhoitoalueella täältä.
Tarvitsetko neuvoja?
Mikäli kaipaat lisäneuvoja tai apua metsästykseen liittyvissä ongelmatilanteissa, voit olla yhteydessä sekä Metsähallituksen neuvontaan että Sodankylän riistanhoitoyhdistykseen.
Muistathan! Käytä vain porovapaita metsästyskoiria. Metsästyskoirat voivat vaikeuttaa porotöitä. Eraluvat.fi-sivulta löydät mm. paliskuntien yhteystiedot ja Porotyöt-karttapalvelun. Tarkista ennen metsästystä, missä ja milloin koiraa ei tule laskea vapaaksi.
Jaa sivu eteenpäin

Elintarvikkeet, Hotellit, Huoneistot, Kahvila, Kaupanalan liikkeet ja palvelut, Leirintäalueet, Lounaspaikka, Maatilamatkailu, Majoitus, Matkailu, Metsästys ja kalastus, Mökit / mökkikylät, Valokuvaus
Maanantai | 11:00:00 - 17:30:00 |
Tiistai | 11:00:00 - 17:30:00 |
Keskiviikko | 11:00:00 - 17:30:00 |
Torstai | 11:00 - 17:30 |
Perjantai | 11:00 - 17:30:00 |
Lauantai | 11:00:00 - 16:00:00 |

Kalastus ja metsä, Käsityöt, Koulutus, Luonnontuotteet, Matkailu, Metsästys ja kalastus, Muut koulutuspalvelut, Ohjelmapalvelut
Kalastus ja metsä, Lihanjalostaja, Luonnontuotteet, Matkailu, Metsästys ja kalastus, Rakennuspalvelut
Hoivapalvelut, Hyvinvointi- ja terveydenhuoltopalvelut, Kotimajoitus, Maanrakennus, Majoitus, Matkailu, Metsästys ja kalastus, Ohjelmapalvelut, Siivous